Meidän tarina – romahdukset

Tässä avaamme romahduksiamme ja sitä edeltävää aikaa. 

Molempien elämässä kulki mukana muutama sama teema: pikkulapsiarki, vastuulliset työt ja elämän yllättävät käänteet. Molemmilla oli myös pitkältä ajalta traumaa taustalla, joka itsessään jo kuormittaa kehoa paljon. Kuormitustekijöitä on siis ollut paljon ja monelta suunnalta. Ei siis ihme, että olemme molemmat romahtaneet. Kuormaa ei pystynyt kehollisesti purkamaan pois sitä tahtia, kun sitä tuli. Näin kuppi täyttyy ja voi jopa sairastuttaa. 

Lauran matka

Perfektionismi ja isot tavoitteet siivittivät jo parikymppisenä elämääni. Pienen taaperon äitiys ja nopeutetusti käydyt koulut. Työ vaativissa saappaissa. Asetin itseni paikkoihin, jossa kuormitusta oli tarjolla yllin kyllin. Terveydessä näkyi erityisesti infektioherkkyys, oli vaikea pitää itsensä terveenä pitkäkestoisesti.

Työ on aina ollut keino kokea olevani elossa ja näyttää mihin pystyn. Etenin työrintamalla niin, että lähdin isoon yritysprojektiin mukaan. Se on upea tarina, jonka kautta olemme myös Annun kanssa tutustuneet. Yritys oli juuri perustettu, projekti oli iso rutistus. Samaan aikaan perheessä tapahtui vakava tragedia. Siitä seuraavat vuodet eteenpäin oli hankalaa ja pimeääkin aikaa, mutta siitä huolimatta olen hoitanut kaiken, kantanut vastuun ja näyttänyt ulospäin, että onpa se Laura reipas. Ihan lähimmille olen kipuillut ja näyttänyt tuskaani, mutta pääsääntöisesti ulospäin näyttänyt voivan hyvin. 4-5 vuotta onnettomuuden jälkeen tuli totaalinen muutos.

Se oli marraskuinen aamu 2018 työpaikalla. Yrityskaupat oli tehty pari viikkoa aiemmin. Sinä aamuna yhtäkkiä keho vain kirjaimellisesti lakkasi toimimasta. Fatiikkia, mitä en ollut aiemmin kokenut. Kuume ja kivut ympäri kehoa. Jomottava ja tuskainen vanne kiristi päätä. Hengitysvaikeudet ja suolisto sekaisin. Ihmiset ympärillä kuvasivat, että minusta tuli myrkyn haju. Siitä lähdin kotiin, eikä enää pieni lepo riittänytkään. Jälkikäteen ajattelen sen olleen “maaliviivaefekti”. Yritys oli ollut kuin oma lapsi ja monen elämä kietoutui siihen. Pettymys siitä, että joutui myymään. Omat voimavarat eivät vain riittäneet. Päätökseen liittyi paljon häpeää ja surua. 

Romahduksen jälkeen oireet jatkuivat. Hurja fatiikki, ympäri kehoa vaeltavat kivut, akuutti terveyden tarkkaileminen ja hätätila siitä, että jotain on pahasti pielessä. Alkoi kierre ja kävin eri asiantuntijoilla. Joidenkin kuukausien aikana olin saamassa diagnoosit, kuten krooninen väsymysoireyhtymä ja fibromyalgia, myös borreliarvot olivat koholla. En kuitenkaan vienyt diagnosointiprosessia loppuun. Minulla oli hirveä tarve selvittää ja parantua äkkiä. Minulla oli kaksi isoa myrskyä ja tämä oli ensimmäinen. Kuntoutuminen alkoi tapahtua spontaanisti, mutta oli hidasta. Lähdin ratkaisemaan tilannetta ravinnolla. Loppujen lopuksi olin neljä vuotta pois työelämästä. Tämän neljän vuoden aikana ehti tulla toinen romahdus, joka viimeisteli sen ymmärryksen, että nyt on kyse hermostosta ja traumojen aktivoimisesta. Eikä tätä korjatakaan ulkoisesti, vaan nyt mennään sisälle ja syvälle. 

Lääkärien tapaamiset ja kommentit ovat jääneet elävästi mieleen. Kyselin, voinko tehdä jotain, mutta he eivät osanneet selittää mistä on kyse. Jotain pieniä heittoja oli jossain testituloksissa, mutta suurin osa näytti normaalilta. Erikoistuneella klinikalla aloin päästä jutun juoneen, että mistä on kyse. 

Yritin selviytyä, mutta kuormittavat käytösmallit ja selviytymiskeinot olivat läsnä. Toinen romahdus tuli, kun elämässä oli traumaattinen tapahtuma ja lisäksi sairastuin koronaan. Se oli pitkä ja kivulias yhdeksän viikkoa sairastamista. Haju- ja makuaisti lähti ja keuhkot menivät huonoon kuntoon. Siitä paranin ja kaiken piti olla hyvin. Yleiskuntoon jäi pieniä merkkejä taudista. Siitä meni kaksi kuukautta, kun maailma alkoi pyöriä ja pyöri sen jälkeen pitkään. Diagnoosi oli harvinainen vestibulaarinen häiriö ja migreeni. Nuorempana olin ajatellut, että jos huimaus tulisi ja jäisi, niin siitä en selviäisi. Kun tasapaino menee, eikä ole mitään kontrollia mihinkään. 

Annun matka

Nuoren aikuisen arkeen mahtui jo paljon. Kolme pientä alle kouluikäistä lasta ja töiden yhteensovittamista. Talossa tuli vastaan vastaan rakennusaikainen valuvika ja jouduimme tekemään kokonaisvaltaisen kosteusvaurioremontin. Yhtäaikaa oli huolta lasten terveydestä. Ensimmäiset vuodet perheellisenä olivat kuormittavia. Oma trithlon-tausta toi joidenkin vuosien ajan fyysistä kuormitusta. Olin myös sellaisessa työssä, johtaja-asemassa, jossa ei ollut työaikoja. Kuormitusta elämä tuo itse kullekin. Eikä sitä niin siinä huomannut, tehtiin ja mentiin, remontointiin taloa, oli koliikkivauva ja normaalit arjen asiat. Otettiin vastaan mitä elämä tuo. 

Ihmeellistä oli, että vaikka lapset sairastivat, en itse juurikaan sairastellut. Muistan yhden kerran olleeni influenssassa ennen kuin minuun iski korona. Se oli maaliskuun alkua. Sairastin viikon, oli kuumetta, kova päänsärky, infernaaliset kivut, selkäranka tulessa ja nivelet kipeät. Mitään muita oireita ei ollut, esimerkiksi ylähengitystieoireita ei ollut ollenkaan. Haju- ja makuaisti lähti silti. Toisen viikon akuutissa vaiheessa alkoi ripuli. Sairastin kaksi viikkoa ja siitä lähdin normaalisti töihin. Valtava väsymys ja jatkuva kuumeilu jatkuivat. Keväällä sinnittelin töissä kolme kuukautta, kunnes totesin, ettei sairastelu vielä anna periksi ja on jäätävä pois töistä. Ei mennyt kovin kauaa kun pääsin asiantuntijalääkärille, joka diagnosoi pitkän koronan. 

Sain syksyllä lisää virusta ja vointi romahti. Siihen asti olin pystynyt jotenkin elämään valtavan väsymyksen ja dysautonomian kanssa. Syksyllä voinnin romahdettua yhteys etuotsalohkoon katkesi, muisti lähti, puheen tuottaminen ja ymmärtäminen oli vaikeaa. Hermostuksessa oli häiriöitä. Huimausta oli jatkuvasti, myös vaakatasossa maailma pyöri. Erilaisia oireita oli toista sataa. 

Nen, että korona oli piste i:n päälle valmiiksi kuormittuneeseen hermostoon. Tätä se ei kyennyt enää kantamaan. Minulla aktivoitui vanhat traumat käsiteltäväksi yhtä aikaa. Se oli todella raadollista, koska yhteyttä etuotsalohkoon ei ollut, joka olisi ollut siellä muistuttelemassa, että tämä ei oikeasti tapahdu tässä hetkessä, vaan keho muistelee jotain mitä tapahtui. Koin kaikki sellaisena autenttisena kokemuksena, mitä ne olivat olleet. Hätä, kauhu ja yksinäisyys oli vahvasti läsnä. Näiden kokeminen yhtäaikaa kehollisten oireiden kanssa oli raadollista. Toisaalta suojaavana tekijänä oli se, etten muistanut hetkeä, joka oli jo mennyt ohi. 

Minulla kesti toiminta- ja työkyvyttömyys kolme vuotta. Ensimmäisen kuntoutumisvuoden aikana oli rajuimmat kokemuksen. Sen jälkeen alkoivat yhteydet aivoissa muodostua uudelleen. Minua hoiti kolme lääkäri, yksi koronan asiantuntija ja pari muuta neurologia. Se tila missä olin, näytti siltä, että sieltä ei kauhean paljon ole mahdollisuuksia kuntoutua. Nykyään tutkimusten valossa näyttää siltä, että yli kaksi vuotta pitkää sairastaneita vain 2% kuntoutuu. Omalla kohdallani siihen liittyi lisäksi myös tämä trauman uudelleen aktivoituminen ja psykologinen prosessi. Kun myös mielenterveyden puolella koki voimakkaasti, se näytti asiantuntijoiden mukaan aika toivottomaltakin. Eikä kukaan oikein osannut sanoa miten siitä kuntoudutaan. Itse on pitänyt niillä vähillä voimavaroilla myös etsiä se, miten kuntouttaa hermostoa. 

*

Tässä yleiskuvaa siitä, minkälaiset meidän romahdukset ovat olleet. Loppu on kuitenkin uuden alku. Jatkamme myöhemmin siitä, miten tämä kaikki on kääntynyt kuitenkin meidän molempien parhaaksi. 

Nämä kokemukset ovat osa tarinaa, josta SomaSkills syntyi –

syvästä kokemuksesta ja ammattitaidosta.  

Tässä mahdollisuuksia yhteisöön liittymiseksi:

<3 maksuton 7 päivän kokeilu 

<3 kuukausijäsenyys

<3 vuosijäsenyys

SomaSkills e-kirjassa kerromme myös siitä, mistä SomaSkills oikeastaan syntyi? 

Tervetuloa mukaan kasvavaan yhteisöön kanssamme! 

Lämmöllä kassamatkaajat, 

Annu ja Laura